Kakh

Kakhin logo

Kakh (suom. "Näin" lyhenne termistä Kahane LaKnesset, suom. Kahane knessettiin) oli vuosina 1971–1994 toiminut israelilaisen äärioikeiston radikaalein puolue. Se henkilöityi vahvasti perustajaansa rabbi, teologi Meir Kahaneen ja tästä syystä puolueen ideologiaa on kutsuttukin kahanismiksi.

Itse Kahane pääsi knessetiin vuoden 1984 vaaleissa. Ennen vuoden 1988 vaaleja puolueen kannatus oli suurimmillaan, mutta se poissuljettiin pois vaaleista juuri varta vasten tehdyllä rasististen ja ei-demokraattista yhteiskuntaa kannattavien puolueiden vaaleihin osallistumisen kriminalisoivalla lailla. Kahanen murhan jälkeen vuonna 1990 puolueesta irtaantui ryhmittymä nimeltä "Kahane Khai" ("Kahane elää"). Myös muita kahanistisia ryhmiä on edelleen Israelissa, vaikka niiden osallistuminen vaaleihin on edelleen kiellettyä. Itse Kakh-puolue kiellettiin vuonna 1994.


© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search